Lakimies rikosasiaan

Avustamme asiakkaitamme rikosasioissa esitutkinnasta valitusvaiheeseen saakka.

Jos olet epäiltynä tai syytettynä rikoksesta (vastaaja), ota meihin yhteyttä. Rikoksesta epäillyn avustajan tehtävänä on varmistaa oikeuksiesi toteutuminen. Avustajan tehtävänä on viime kädessä estää se, että ketään ei tuomita syyttömänä ja että ketään ei tuomita liian ankaraan rangaistukseen. Ota yhteyttä mahdollisimman pian, jotta voimme auttaa Sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Monissa tilanteissa avustaja kannattaa ottaa mukaan jo poliisikuulusteluihin.

Lakimies on tarpeen viimeistään silloin, kun olet saanut haasteen ja kutsun asian käsittelyyn käräjäoikeudessa. Rikosasian vastaajalla voi olla oikeus valtion oikeusapuun tai puolustajaan.

Edustaminen oikeudenkäynneissä ja muutoksenhaussa

Ota yhteyttä niin keskustellaan tilanteestasi ja siitä, miten voimme auttaa. Me hoidamme myös muutoksenhaut ylempiin oikeusasteisiin eli hovioikeuteen ja aina korkeimpaan oikeuteen asti. Palvelemme myös lähestymiskieltoasioissa.

Usein kysyttyä

Sinulla on aina oikeus avustajaan esitutkinnassa ja kuulusteluissa. Saat valita itse avustajasi.Rikoksesta epäillyn avustajan tärkein tehtävä on huolehtia, että epäillyn oikeudet toteutuvat esitutkinnassa. Avustaja antaa oikeudellisen arvion rikosasiastasi ja toimintaohjeet kussakin tapauksessa.

Rikoksesta epäillyllä on hyvä olla avustaja kuulusteluissa etenkin vakavissa rikosasioissa. Jos saat kutsun kuulusteluihin, kannattaa ottaa heti yhteyttä lakimieheen. Me autamme ratkaisemaan, onko lakimiehen tarpeen tulla paikalle kuulusteluun ja miten rikosasia kannattaa hoitaa.

Rikoksen uhrin ja todistajan on kerrottava poliisille kaikki rikokseen liittyvät tapahtumat. Uhrilla ja todistajalla on velvollisuus puhua totta kuulustelussa.

Rikoksesta epäillyllä sen sijaan on itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa, että rikoksesta epäillyn ei tarvitse kertoa poliisikuulusteluissa mitään eikä hänellä ole velvollisuutta edistää asian selvittämistä. Epäillyllä on siis oikeus viime kädessä vaieta. Hyvä avustaja osaa ohjeistaa epäiltyä valitsemaan toimintatavat kuulusteluissa.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa, kun lapsi on täyttänyt 15 vuotta. Jos lapsi tekee rikoksen, asia selvitetään ensisijaisesti lastensuojeluviranomaisten toimesta. Jos lapsi tekee rikoksen, rikoksesta kirjataan lastensuojeluilmoitus.

Alle 15-vuotiaana rikoksen tehnyt on kuitenkin vahingonkorvausvelvollinen tekemästään rikoksesta. Nuoreen rikoksentekijään sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa. Nuori rikoksentekijä voidaan siis tuomita tavanomaista lievempään rangaistukseen.

Vastaukset kysymyksiin on laatinut: Noora Lähteenmäki-Meriluoto, Lakimies, varatuomari

Lakiasiaintoimisto Meriluoto Oy

Y-tunnus: 3496243-5

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä myös oheisella lomakkeella, vastaamme mahdollisimman pian. Yhteydenotto on luottamuksellinen. Ensimmäinen yhteydenotto ja alkuneuvottelu on maksuton.